Hyät juhulavierhat !
”Sateet tulevat ajallaan, vain ihminen polkee paikallaan”, laulaa Lapinlahden linnut ihmisen osasta säitten armoila. Täälä kosken rannoila on asuttu yli 3000 vuotta. Taivalkosken althan vesioikeuslupaehtojen mukanen yläkorkeus on 27 m merenpinnasta ja se tarkottaa, että Kainunmeri on lainehtinu täsä korkeuesa pronssikauen lopula kutakuinki 1000 vuotta eaa. Tästä merelepäin alako saaristo ja nykyselä Kunnantielä asu vielä sillon mathet. Sillon Kemijoen alin koski oli Tervolasa Mattisenkarin – Rötkösensalamen tienhoila, vuosituhat aiemmin se oli ollu vielä Ossauksesa. Taivalkoski muotoutu rautakauela ja varhaisela keskiajala vuosina 150-900 jkr. Rovaniemen historiasaki mainithan Kemijoki viikinkien kulukureittinä ja viikingit seilasi täälä 600-luvula. Sillon Kemijoki laski merhen Taivalkoskesa ja puttouskorkeutta oli vajaa 5 metriä. Voimalaitoksen rakennustyömaalta löyty vuona 1973 Itärannan Koskikentän laiasta vanha kivistä laottu satamatasanne. Reijo Lehtosalo arvioi sen olhen viikinkisatama. Kosken törmilä on ollu ikivanhaa asutusta. Se tuli ilimi, ko veen alle jääviltä pelloilta ajethin multaa pois pyöräkonheila. Metrin syvvyestä pellolta löyty talon pohojia.
Alapaakkola erosi omaksi kyläksi Ylipaakkolasta eli Sortavalasta vuona 1598. Sortavalan nimi jo viittaa vanhimman asutuksen alakuperhän, Karialhan. Omaksi kyläksi jakkautumisesa taisi kuitenki olla taustala Ylipaakkolan kylän savolaisasutuksen kasvaminen, joka sai alakunsa vuona 1580 ja päätty suunilhen vuona 1620. Uusi asutus käytti tietenki joen antimia ja tulevina lohiriitojen vuosikymmeninä ja – satoina oikeusistuimet sai kuulla vaatimuksia ja selityksiä alakuperäisasukhaitten suuremmasta etuoikeuesta Kemijoen lohhen. Lohiriiat näyttääki olevan ainua pysyvä ilimiö, minkä ihiminen saa aikhan täälä ajasa, kullosenki aikain jytkyistä välittämättä ja yhteiskunnan hyvinvoinnista riippumatta. Lohikäräjien pöytäkiriat helepottaa monen sukututkimusta; sitä enämpi mitä änkyrämpi suvun muinanen isäntä oli aikanhan.
Kemin pitäjäsä 1760-luvula alakanhen Isojaon mettäjaosa pallautethin Kemin pitäjhän ns. Pikku-Tervola eli seittemän taloa: Eilittä, Kaarakka, Niskala, Niskavaara, Nikupeteri, Piippo ja Sormunen. Näistä ainaki Kaarakka ja Piippo eli Piippola on alakujhan savolaisasutusta ja Eilittä vanhaa karjalaista lähtöä, saattaapa olla peräti aivan 1100-luvun Novgorodin valtakauen jäläkipuolen muistoina. Taivalkoski oli joela liikuvan kannalta vaikia, ko se putosi lyhyelä matkala jyrkästi: reilut 7 metriä alle puolen kilometrin matkala. Sitä ei sauvonu kukhan ylös; päinvaston, tarvithin venetaival, jota pitkin venhet haalathin sitä varten tehtyä telatietä Kurinväylän ylälaithan. Tsaarin maataloustarkastaja Tornion piirilääkäri Henrik Deutsch kiriotti vuona 1835 siittä arvion: ”Hirvein Kemijoen kaikista koskista on Taivalkoski. Se on kulkukelvoton ja täynnä kiviä”. Sitä tarkastaja ei vaivaunu kysymhän, että miten kosken rannan ihimiset päriäsi tuon kosken kans. Hyvinhän ne päriäsi; ne vain tunnusti sovinnola, että Taivalkoski vain on majesteetillinen. Majesteettia ei hovietiketin mukhan sovi alamaisten sinutella eikä Taivalkosken kans kukhan päässy sinuiksi. Vaikka se oli jyrkkä ja kivinen, sen virtaamat oli semmoset, että ylävirthan pyrkivän kalan oli rantau`uttava ihimisen asettamien pyytöjen ulottuvile. Siinä luonto armahti rannan ihimistä oikein kunnola. Oli vain tunnettava kosken kivet ja poltokset ja tunnustettava joen tavat. Kirkonkiriat kuitenki kertoo, että koski otti tasasesti omansa myös rannan kalastajista.
Vaphan Taivalkosken – tai virallisemmin Kemijoen Taivalkosken ko Iijoesaki on Taivalkoski – rannoila riitti kävijöitä. Kalastus veti puolhensa ja keskiajalta periytyny siikapäivyys toi jaakonpäivästä ethen päin syyssiian lippoajia Runkauskylän ja merenrannan väliltä, muu kalastus kesäsiian ohesa kuulu rannan taloile huutokaupan pohialta. Käräjiä siikapäivyen kaatamiseksi käythin aivan korkeinta oikeutta myöten, mutta turhaa. Niinpä vuosisatoja itärannan siikakymmenykset lipothin Tervolan kirkkoherrale ja länsirannalta Keminmaan kirkkoherrale, yhthensä 1700 kg. Välilä tietenki vaihethin puolia. Tämä lippomiespatsas muistuttaa vaphan Taivalkosken siiankalastuksen laajasta merkityksestä koko alisele Kemijoele, vaikka vaelussiikaa ei noussu Taivalkosken ylipuolele merkittävästi. Mutta pyyntioikeus siikapäivyythen helepotti niukkoina aikoina rannan ihimisiä. Patsas muistuttaa samala, että kosken rannoilta on löytynyt monenlaista ossaajaa: tämän patshan on suunitellu kuvanveistäjä Teppo Laurinolli, länsirannan miehiä lähtöjhän.
Siian lisäksi Taivalkoski muistethan nahkiaisesta. Vesiylioikeus tuomitti 9.6.1982 Kemijoen kalakorvauskiistan päätöksesä nahkisenpyynin tuotosta 75 % Alapaakkolale, 20 % Ilimola-Koroisele, 2 % Hirmulale ja Lautiosaarele kummalekki, yhen prosentin Lietakkalale ja Kemin Kirkonkylä jätethin iliman. Vaikka oli seurakunnan eli Heikkilän virkatalonki luetteloisa nahkismertoja. Kaikki kalakorvaukset maksethin yksityisile kalastajile ja kalastuslain järiestäytymhän velevottamat kalastuskunnat jätethin ulukopuolisiksi ja iliman praatioikeutta. Vesiylioikeus tuomitti nahkiskorvauksen 300 000 kpl:n vuosisaalhin mukhan.
Pohiolan Voima makso vielä Alapaakkolale tämän vaatiman 500 000 nahkisen keskisaalhin mukasen korvauksen joulukuusa 1984 ja se oli samala kalakorvauskiistan loppu. Tämän päätöksen myötä Alapaakkolan aluhhen nahkisen saalismenetys on siten korvattu 725 000 nahkisen vuosisaalhin mukhan.Väärti Eelis Laurinolli kysy kerran julukisesti yhesä tilasuesa, että mikä se oli aikanhan se paras koskenrannan kalastajien parhvyymi Ylipaakkolan nuorisoseuran ja Haalin tansseisa ? Se oli Eelan kertoman mukhan navetan ja kalan yhteishaju, syksylä vielä nahkisen paistokäry: ne merkitti yhthensä toimhentuloa ja vientiä piisasi. Ko nuori väki vähän naureskeli asiaa, Eela sano, että jos että usko niin kysykää äitiltä.
Taivalkosken rantoja paakkolalaiset ehotti 1850-luvun lopula liitettäväksi Tervolan seurakunthan. Tervolan uuen kirkon paikkaa pohti sitä varten koottu syynioikeus ja sitä paakkolalaiset vaati rakentamhan kirkko Pohojosvaarhan, nykyshen Färinvaarhan Pesosen Laurin navetan ja Alatalon myllyn välisele komiale mäele. Perusteluina oli, että heän ei tartte sillon maksaa heosista lossimaksua Tossavan lossisa, ko heoset saatto jättää vastarannale kirkonmenojen ajaksi. Ja ko kirkko olis tullu sen verran alas, oli paakkolalaisila käsitys, että kosken rannoilta olis ollu lyhempi matka Färinvaaran kirkhon ko Laurilhan. Sen takia seurakuntaraja oli veettävä kosken alapuolele. Jos ylempänä Tervolasa olis kuulunu jupinaa, paakkolaiset ehotti varalta vielä rukkoushuonhen rakentamista Runkauskylhän. Ne vaatimukset ei totteunu, vaan uusi Tervolan kirkko rakenethin nykysele paikale 1860-luvun alakupuolen kato- ja näläkävuosina. Tervolan vanhin rukkoushuone ja hautausmaa on olhet Kemijoen Oinhansaaresa, joka on Koivukyläsä pikkusen Runkausjokisuusta ylävirthan. Tämä on tainnu olla paakkolalaisten tiiosa.
Mikhän täälä ajasa ei ole pysyvää. Ei varsinkhan Juopperin kunnalliskotin maine. Meitä pöliätethin palakhena, että jos emmä ole kunnola, niin me jou`uma Juopperile. Ja jos emmä käy kouluja, me jou`uma pöllintekhon. Kumphankhan ei ennää jou`uta – kumphanki pääshän. Tosin on muutenki nimet ja maelma muuttunhet kokonhan toisenlaiseksi. Posari kerto kesälä 1934, että Juopperi on 1109 ha:n tila ja navethan mahtuu 30 lehemää ja 7 heosta. Ihimisiä oli hoiokkeina sillon 71 ja niistä 30 mlk:laisia ja loput 41 Kemistä. Juopperi, vaikka onki iso ökytila, on aina ollu velton isännän kauppatavarana. Viiminen veltto isäntä myi viimi vuosituhanen lopula pellot huutokaupala, mutta nyt velttojen isäntien ketju on katkennu ainaki siltä osin. Komia vilielysaukia on saanu arvosensa isänän. Tuosta komiasta kartanosta puhumattakhan.
Mutta sehän taas on kokonhan toinen juttu.
