Kemijoki-mallinen patovene – Eero Yliniemi

Kemijoki-mallinen patovene on hirmulalaisen venemestari Mikko Oinaan taidonnäyte, joka teki neitsytmatkansa viimeisenä uittokesänä 27.7.1991 Alapaakkolassa. Kuvassa veneen kyydissä ovat sen rakentamiseen osallistuneista: talkoomestari Matti Helistö, Olli M. Nikupeteri, Matti Särkikangas ja venemestari Mikko Oinas. Toisessa kuvassa venemestari esittelee lohinuijaa ja viskintä eli äyskäriä. Patovene on työvene, jolla on iso kantavuus ja jolla kuljetettiin kruununkalastusarentiyhtiöiden suurten väyläpatojen puut ja painokivet voimakkaasti virtaavaan väylään ja sieltä pois, kun vedet olivat lämmenneet niin, että lohi jaksoi uida valtaväylää ohi patoaidan ja saalis sen myötä hiipui. Patoveneestä lyötiin patovaajat joen pohjaan, kun venettä pidettiin saman aikaisesti sauvomilla paikallaan.Veneelle on etsitty arvoistaan paikkaa mutta heikolla menestyksellä. Tarjolla vielä silloin olivat lisäksi muut hyvin säilyneet paikalliset venetyypit: kulle-, uistin- ja koskivene. Seurakunnan vanhan kirkon kentältä ei löytynyt sijaa venemuseolle edes entiseltä ikiaikaiselta kirkkoherrojen pottumaalta. Kirkon saapuminen lohen perässä Kemijoelle on elävää historiaa, samoin on Turun Pentti-piispan (Benedictus) vaatimus lohikymmenyksistä ehtona kirkon jakamattomalle siunaukselle lohenkalastukselle. Museovirasto puolestaan kantoi enemmän huolta patoaltaan näkymisestä kirkonmäelle kuin sen patoaltaan tuhoamasta jokikalastuksen viimeisestä aineellisesta perinnöstä, venekokoelmasta.Vene on ollut 25 vuotta Juopperin navetan vintillä, mutta tänä syksynä kartano myytiin nettihuutokaupassa ja vintti oli tyhjennettävä. Vene siirrettiin väliaikaisesti Liedakkalaan Laitiin.

Patovene, 9,5 m, on ainoa laatuaan ja kunnoltaan. Varsin monet kalastusveneet ovat jokivarressa kokeneet ikivanhan arvoituksen elämän kaaren: ”Mikä kasvaa metsässä, syntyy rannalla, elää vedessä ja kuolee tulessa”. Veneelle on löydyttävä arvoisensa säilytys- ja esittelypaikka. Keminmaa-Seuralla ei ole sille säilytyspaikkaa, joten vene on nyt myytävänä.

Eero Yliniemi

PJ - Leo Lampela